sunnuntai, 31. maaliskuu 2013

Iloista & iloa

On ihanaa kun hymyilee jollekin tuntemalle ja saa häneltäkin hymyn takaisin. Miksi olla allapäin, surullinen tai vihainen. Tämä kuulemani juttu on niin totta: Olipa kerran koira se käveli isoon peilitemppeliin. Koira näki peilitemppelissä toisen koiran. Koira murisi uhkaavasti toiselle koiralle ja haukahti vihaisesti. Tämä toinen koira teki aivan samanlaila ja koira säikähti ja lähti äkkiä pakoon eikä enää ikinä palanut peilitemppeliin. Noh. Sitten eräs iloinen ja reipas koira meni peilitemppeliin. Se tapasi siellä toisen koiran. Koira heilutti häntäänsä ja katsoi iloisesti toista koiraa. Toinen koira teki aivan samalla tavalla ja koira jäi asumaan peilitemppeliin iloisesti toisen koiran kanssa. Tuo juttu on niin totta! Jos sinä olet vihainen ja äkäinen toiselle hänkin on sellainen sinulle. Jos taas olet iloinen ja hymyilevä on muutkin sinulle sellaisia. On niin pieni vaiva saada kasvoille edes pienen pieni hymy. Miksi olla ankea, surullinen ja niin tylsistynyt kun voi olla iloinen, hymyilevä ja kokea kaiken seikkailuna? Tavallisesta kauppareissusta voi yhtäkkiä muuttua iso jännittävä seikkailu vain jos itse niin haluaa. Miksi keskittyä negatiivisiin asioihin kun voi keskittyä positiivisiin? On tämä mailma kyllä kummallinen. Blogini ainakin keskittyy vain ja ainoastaan positiivisiin asioihin. Kyllä täällä maailmassa on paljon suuria ja pieniä iloja. Kikille riittää iloa. Sinä hymyilet minä hymyilen. Se on niin hyvä sanonta. Minut saa iloiseksi top 10 lista: 1. Musiikki 2. värit 3. leipominen 4. askartelu 5. käsityöt 6.eläimet 7. tanssiminen 8. perhe 9. karkki & suklaa 10. sisustaminen.  Vinkki: Jos ei ole hymyilevä olo tee myös top 10 lista asioista jotka tekevät sinusta iloisen. Laita tämä lista johonkin näkyville. Kun on surullinen tai tylsistynyt tai muuten ei vain hymyilytä lue listaa ja tee näitä kirjoittamiasi asioita. Testattu ja toimii! Jos taas on vihainen kannattaisin lenkkeilyä. Pitkä lenkki saa osittain unohtamaan miksi olinkaan vihainen. Pitkä lenkki vain väsyttää niin paljon ettei jaksa olla vihainen. Vaikka olisikin huono päivä ja taivaalla vain tummia pilviä yritä muistaa että vielä se aurinko taivaalle tulee. Näin yksinkertainen juttu auttaa kummasti: Ajattele positiivisesti äläkä negatiivisesti.

lauantai, 30. maaliskuu 2013

Leivonta !

Leipomisesta saa paljon iloa! Minä leivon melkein joka viikko jotain hyvää herkkua. Jos ei ole mikään hyvä reseptejen lukija/ymmärtäjä niin onneksi netistä löytyy paljon helppotekoisia herkkuja! Näitä herkkuja on onneksi joka lähtöön! On muffineja, kakkuja, keksejä, juomia, kiisseleitä, mousseja ja näitäkin erilaisissa muodoissa. Leivonta näin yleensä ottaen on helppoa ja nopeaa. Muffineissa voi mennä n.20-15 min. Eli hyvin vähän aikaa sellaisten herkkujen tekemiseen. Leivonnassa parasta on se että yleensä taikinaan voi lisätä mm. tuoreita marjoja, pilkottuja hedelmiä, suklaata, joitain karkkeja ja pähkinöitä. Minun mielestäni ainut ikävä juttu leivonnassa on se tiskien määrä. Mutta jos on tiskikone tämä vaiva lähtee helpolla, jos taas ei niin tässä minun vinkkini: joka kerta kun tulee uusi ylimääräinen tiski pese se ennen kuin jatkat leivontaa. Tämä toimii ainakin minun kohdallani. Paras hetki on kun haistaa vasta leivotun  herkun tuoksun ja tietää nyt pääsen vihdoin herkuttelemaan. Minun paras löhöily vinkki on tämä: 1. Hae esim. filmitownista joku kiva leffa. 2. Käy kaupassa hakemassa tarvittava leipomiseen. 3. Leivo herkkuja joita tekee eniten mieli ja jos et osaa niitä tehdä tai et löydä netistä reseptiä niihin käy kaupasta hakemassa ne hyllyltä. 4. Kun olet saanut herkut leivottua sytytä kynttilöitä olohuoneeseen tunnelman luomiseksi. 5. Laita leffa pyörimään käy sohvalle, viltti päälle ja nauti tunnelmasta, herkuista ja leffasta. Herkuksi kannatan amerikkalaisia cookieita. Maidon kera nämä cookiet ovat taivaallisia! Ajattelin laittaa lisäksi niiden reseptin tänne. Tässä tulee.

Amerikkalaiset suklaa cookiet: Valmistusaika 30 min. 12-15 isoa keksiä. Tarvitset: 150g margariinia, 2 dl sokeria, 1tl vaniliasokeria, 2 kananmunaa, 3dl vehnäjauhoja, 1tl leivinjauhetta n.40 palaa suklaata, (2rkl kaakaojauhetta). Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Paloittele suklaa itselle sopivaksi ja yhdistä leivinjauhe ja jauhot. Vaahdota sokeri ja rasva. Lisää kananmuna, jauho-leivinjauhe sekoitus ja suklaapalat sokerirasva-sekoitukseen. Nosta lusikoilla pellille pieniä kekoja. Niitä ei tarvitse lytätä siinä vaiheessa lätyiksi, koska ne leviävät itsestään uunissa. Jätä sen takia reilut välit kekojen väliin. Kypsennä keksejä n.15min. Itse laitan pari ruokalusikallista kaakaojauhetta lisäksi jauhojen sekaan. Mutta ilmankin kaakaojauhetta kekseistä tulee todella maukkaita! Nauti!!

lauantai, 30. maaliskuu 2013

Musiikki

Musiikista voi tulla surulliseksi, iloiseksi tai niiltä väliltä. Jotkut eivät oikeasti voi vain elää ilman musiikkia. Minä olen yksi heistä. Kuuntelen musiikkia kun lähden kouluun tai kun tulen koulusta. Heti kun olen syönyt välipalan laitan radion päälle ja tanssin musiikin tahtiin. Minusta tulee heti iloinen musiikkia kuunnelessani. Tanssahtelen jopa välillä kaupassa kun he soittavat jotain hyvää kappaletta. Tosin teen nämä pari tanssi muuvia kaupassa vain silloin kun kukaan ei näe. Voin vain kuvitella kun vartijat katsovat niitä valvontakamera filmejä ja siellä minä tanssin maito hyllyllä. Saavat ainakin siitä päivän naurut. Musiikissa on todella vetäviä viboja. Minut ainakin saa tanssimaan vaikka missä jos radiosta soitetaan jotain iloista ja menevää musiikkia. Musiikkia soitetaan melkeinpä joka puolella mm. kaupoissa, kotona, juhlissa, bileissä, tanssiaisissa, rannalla ja autoissa. Musiikkia on joka puolella. Se seuraa ja tekee iloiseksi. Musiikkia soitetaan kylläkin ihan syystä. Kaupoissa soitetaan hidasta musiikkia jotta ihmiset tekevät ns. heräteostoksia ja nopeaa musiikkia he soittavat jos kauppa on menossa kiinni ja ostokset pitää tehdä nopeasti. Tästä on myös tehty tutkimus: jos soittaa hidasta musiikkia kaikki tapahtuu tavallaan hitaammin esim. jos kävelet kävelet hitaammin ja jos soittaa nopeaa musiikkia niin kaikki tapahtuu tavallaan nopeasti esim.  alat kävelemään nopeasti. Musiikin rytmi siis jotenkin vaikuttaa meihin onneksi positiivisesti.